keskiviikkona, helmikuuta 18

Luettua: Raamatullinen vuosi

Luin oikein kiinnostavan kirjan, A.J. Jacobsin Raamatullinen vuosi (Nemo) joka kertoo toimittajan vuoden mittaisesta Raamatullisesta vuodesta. 

Toimittaja päätti elää vuoden tiukasti Raamatun mukaan, sen fundamentalistisen tulkinnan mukaan pilkuntarkasti. Homma on haastava varsinkin Vanhan testamentin osalta. Onhan vt täynnä ohjeita ja määräyksiä. Näiden tulkinta saa aikaa monta naurunpurskahdusta. Juutalainen kulttuuri on vieraampi minulle ja kirjassa on monta uutta asiaa.

Kirja jakautuu sillä tavalla että ensimmäiset 8 kk on vt mukaan ja loput 4 kk on sitten Uuden testamentin noudattamista. 

Toimittajan oma tausta on juutalaisuus, ei kuitenkaan mitenkään uskonnollinen.  Nyt hän siirtyy suoraan noudattamaan juutalaista lakia.  

Kirjan meno lössähtää jotenkin kun kun A.J. siirtyy Ut:n puolelle. Hän noudattaa edelleen juutalaista lakia ja mitään erikoista ei oikeastaan tapahdu kristinuskon puolella. Tai sitten olen tottunut siihen että mitä vaan voi tapahtua. Sinänsä kristinusko on helpompaa kuin juutalaisuus, koska Jeesus antoi oikeastaan kaksi käskyä: rakastaa Jumala yli kaiken ja lähimmäistä kuin itseään. Myös alkuseurakunta päätti Jerusalemin kokouksissa ettei juutalaista lakia tarvitse noudattaa pari poikkeusta lukuunottamatta. 

Kirja kannattaa lukea, vaikka ei olisi uskonnollinen ihminen.

Ei kommentteja: